Thursday, June 26, 2008

Osa 14: "Vuoden pimein päivä"

Oli Juhannus, oli pimeää kuudesta kuuteen. Itse tosin päädyimme normaalijuhannusrytmistä poiketen nukkumaan jo puoliltaöin. Iltaamme valaisi kokon asemesta Jorman uusi pitsauuni, joka tuotti tosi herkullista pitsaa (Tammelan rakennusintoilijat hoi!). Vaikka juhlaväki koostui suomalaisista täällä asuvista ihmisistä, oli illan isäntäkin unohtanut koko juhannuksen ja kutsunut väkeä vaan pitsalle.


Juhannukseen kuului myös retki kavereiden Sakarin ja Heatherin uudelle farmille. Farmista tulee wattle-metsäpalsta (mikä puu wattle on?), nyt siellä on lähinnä heinää (mutta tosi paljon) ja pikkupuro. Täällä ihmisillä, jotka kerran ovat saaneet tönönsä pystyyn, on oikeus jäädä asumaan siihen paikkaan. Eli farmia ostaessaan voi saada myös läjän torppareita. Torppareiden tulee pyydettäessä tehdä taksvärkkiä, toisaalta he saavat asua ja pikkuisen viljellä ilmaiseksi. Tällä farmilla oli vain yksi – noin kymmenen taloutta käsittävä – perhe. Farmeja, joihin porukkaa on asettunut paljon, ei kuulemma oikein saa myytyä.


Tuomas haluaa jakaa ei vain juhlaa vaan myös arkea kanssanne. Nyt, parin pelivoittoisen kuukauden jälkeen, on Tuomaalle tehty lukujärjestys, joka koostuu osioista peli; musiikki (alakategoriat vanhat biisit, uudet biisit, tekniikkaharjoitukset, äänitysharjoitukset ja säveltäminen); kodintyöt ja vapaaehtoistyöt. Vapaaehtoistyönä on mikäpä muu kuin Kaalikuskin virka. Olemme löytäneen nelivedollemme eettistäkin käyttöä - sillä voi viedä ruokaa pikku koululaisille huonon tien päähän. Pauliina arjesta sen verran, että töitä piisaa ja kotona on kylmä. Välillä moinen ahdistaa, välillä naurattaa. Ensimmäinen kenttäreissukin on tullut tehtyä. Ihmiset todella asuvat savitikkutaloissa hiekalla. Vesi kasvimaalle haetaan kolmen kilometrin päästä, monen lapsen kanssa, sairaana ja nälkäisenä. Ei ole onneksi kuitenkaan työn suhteen epätoivoinen olo, ennemminkin suututtaa kaikki lusmuilevat ja korruptoituneet johtajat.


Toivottavasti kaikilla teilläkin oli niin mukavaa ja rattoisa jussi!

2 comments:

Mäkitorpan Momma said...

Tervehdys! Sanakirja.net'in mukaan wattle on heltta ja vitsapunos. Please lisää kuvia kodistanne! Viinilasit on kivat, samoin tuoli! Ja pisteitä Kaalikuskille! J

Anonymous said...

Moi!
Googlettamalla sain ainakin:
http://www.anbg.gov.au/emblems/aust.emblem.html
eli australialaisen akaasia-puun.

Ja Juhannus meni kaupunkimerkeissä: lauantaina (olen yhtä urheilutietoinen kuin urheilullinen) menin "katsomaan matsia" kaverin luo, toinen kaveri tuli sinne myös.

(Ai niin: ne futiksen EM-kisat...ketkä siel pelaskaan?)

Ja vaikka ottelu oli niinkin "MIELENKIINTOINEN" (Turkki-Kroatia, 0-0 vielä kahden jatkoajan jälkeen ja rangaistuslaukaisuilla ratkaisu!) päädyin etsimään vanhoja euroviisu- yms. esityksiä YouTubesta - kunnes (ilmeisesti paikalle ilmestyneiden naisihmisten johdosta) Marlo etsi sieltä hieman toisenlaista musiikkia (ai miten niin Katri Helenan vaatetus vuodelta -77 ei kiinosta?).

Mä simahdin kahden jälkeen Eelin keittiön sohvalle. Tämä sama kaava (poislukien naiset) on toistunut nyt jo muutaman kerran kaverin illanistujaisissa juomismäärästä riippumatta - taitaa ikä alkaa painaa...

-Sakke