Sunday, March 8, 2009

Osa 32: Vuoden juomat

Meille kuuluu hyvää ja janoista. On aika kuuma, ja olemme ostaneet pihalle lepolassinkin. Ihmesitruspuumme tuottaa edelleen hedelmää ja meille mehua, nyt siis todistetusti kalenterin ympäri, sillä olemme olleet täällä jo vuoden!



Marula-kausi on ohi ja saamme heittää jääkaapista pois viimeiset litkunrippeet. Tämä marulapuun hedelmästä tehty "poika" on paikallisille kovin pyhä juoma, mutta maistuu käyneeltä eli pahalta ja siivoojamme tuoma kotivara joutaa siksi tunkiolle. Marula-kauden loppumisen ehdottomana hyvänä puolena voi pitää humalaisten kuskien poistumista liikenteestä. Poliisitkin kuulemma katsovat juopunutta autoilua sormiensa läpi, koska Marulaa pidetään niin perinteisenä ja kunnioitettavana swasikulttuuriarvona. Tähän ei suomalainen moraali taivu, mitä paikalliset ystävämme ihmettelevät.

Viime viikonloppuna järjestettiin ympäri maata marulajuhlia. Paikallisten musiikkikavereidemme järjestämissä iltamissa Tuomaskin soitti, tällä kertaa hiphoppia kongolaisessa kokoonpanossa ja neljä tuntia myöhässä. Jottei paikallinen ajantaju tarttuisi, täytyy tehdä kaikkensa, ja kaikenlaista, esimerkiksi kylpeä joessa.



Marulabisnes on kyllä tärkeä elinkeino monelle naiselle, viinakauden ulkopuolella marulankivistä puristetusta öljystä tehdään hienoja voiteita ja saippuoita. Kuvassa kuitenkin krokotiili.



Toissapäivänäpä kävi sitten niin, että puolesta kaupungista loppui vesi. Puutetta kesti kuitenkin vain kaksi päivää, joten uumoilemamme kunnon seikkailu rajoittui haisevaan vessaan. Tosin lehdessä paisuteltiin, että vesipula tulee vaivaamaan koko seutua seuraavan puoli vuotta. Lukijoita ihmetyttää kun juuri on satanut vaikka millä mitalla ja joet ja padot ovat tulvimiseen asti täynnä. Vastaavaa paisuttelua luimme kuningasperheen kulutuksesta. Tässä otteita vuoden kuluista Swasimaan budjetissa: 30 miljoonaa dollaria koko maan HIV-työhön, 3 miljoonaa kansalaisten koulutukseen ja 150 miljoonaa kuninkaan vaimojen asumuksiin ja matkoihin! Liekö paisuttelija ollut kuninkasperhe vai media, heijaa rojalismi joka tapauksessa!

Etelä-Afrikan matkailukin on tuonut perheellemme lisää juomaulottuvuuksia; paikallinen handeli on nimeltään "drank vinkel" ja hotellissa meitä ilahduttivat harvinaiset drinkit: Sinkkuelämää-sarjasta tuttu Cosmopolitan ja Genesiksen "Kuuntelen Tomppaa"-biisistä tuttu Tom Collins. Etelä-Afrikan reissujen myötä saimme myös Body Shopista ilmaisen näytepullollisen kasvovettä. Siinä sitä sitten oltiin, kun tämä perhe ei nuukuuttaan kehtaa ostaa kemikaalin levitykseen pumpulia. Onneksi apu on lähellä, Eemilistä kun tarttuu kodin tekstiileihin suloisia ja ekologisia palleroita juuri kasvoveden tarpeiksi.





Kuusivuotissyntymäpäiviensä kunniaksi Eemil on ryhtynyt Kirjalliseksi Kissaksi.



Kissanminttukin vielä viehättää ja Eemil pyörii innoissaan yläkaapissa, jossa minttua ennen säilytettiin.



Nau!

1 comment:

Anonymous said...

Hauska oli tuo "tyyppi", joka minua uimaan houkutti.

Ja ihan hauskaa, että hänen lajitovernsa (vai lieneekö ollut sama tyyppi), lötkötteli varsin läskin, eli ilmeisen vastaravitun krokotiilin vierellä. Olisihan se ikävää, jos noin persoonallinen tyyppi paistiksi päätyisi...

t.Se lyhyenläntä.