Thursday, September 24, 2009

Osa 48: Son kevät!



Kevät toi kevät toi tylsiä swasihäitä. Kuvassa Pauliina, joka on vain hieman häiden ilmoitettua alkamisaikaa myöhemmin paikalle saapuneena odottanut 2,5 tuntia tapahtuman alkua. Aurinko porotti myös läpi koko äitelän seremonian ja sen läpi istuttuttuaan sai odottaa ruokaa vielä toiset pari tuntia. Eiköhän nämä ole nähty.



Kevät toi kevät toi musikantteja. Kuvassa Bongiwe syventyy Tristanin musiikkiin kotistudiossamme. Musaprojektit ovat edenneet myös kuuluisan Nanan bändissä, ja ensi viikolla edessä on musisointi kunkulle, tai ainakin pääministerille, kunhan saadaan perheeseen siistit mustat housut.



Kevät toi kevät toi kylmyyden ja kaksi viikkoa kestäneen sumun. Pakenimme koleutta takuuvarmasti hikiseen Mosambikiin ja Makanetan niemimaan rantaparatiisi hyvässä suomalaisseurassa ei pettänyt tälläkään kertaa. Sai polskutella, kävellä rannalla ja erakoitua olan takaa.





Tässä kuvassa mielestämme vakuuttava todiste siitä, että kansakuntamme kännykänkayttö lienee maailman huippuluokkaa. Montako kännykkää näet kuvassa?



Tuomasta kiinnosti kännyköitä enemmän vanha purrenrähjä. Kapteenin rehuparta tosin poistunee lähiaikoina, kun Suomeen jäänyt partakoneen laturi saatiin taas haltuun Mosambikin kautta.



Lopuksi vielä erityistervehdys kissojen ystäville ja äideille.

2 comments:

Anonymous said...

Son syksy!

Äitejä ei olla, mutta terveiset tulivat perille.

Rantaelämä näytti mukavalta. Onnea kaikkiin projekteihin.

t.K ja M, Sekri ja Perro

Anonymous said...

Äipi kiittää kissoista! Kesäkissani Viiru ja Tassu ovat siirtyneet kaupunkieämään. Mäkelän Antille maistuivat savumuikut v-loppuna.