Sunday, November 15, 2009

Osa 51: El turismo

Nyt kun kahden vuoden oleskelu lähestyy loppuaan, ovat mattimyöhäsvieraat päässeet Swasimaahan asti, ja mahamme ovat saaneet vahvistusta lakuista ja suklaista. Kiitos, sanoo mielihyväkeskus.



Satun erikoisalaa olivat uima-altaat ja tarkoin suunniteltu auringonotto. Isä ja Päivi kunnostautuivat ensimmäisinä Swasimaassa golffanneina vierainamme, aivan kuninkaan suosituksen mukaisesti: "Golf is a good sport. Our ladies should take up golf to reduce weight". Rojalistit kutsuvat tätäkin varmasti korulauseeksi.

Sateeseen, ukkoseen ja sumuun on tullut taukojakin, mikä on helpottanut turismia. Tosin taukojen jälkeen onkin sitten tullut kahdesti rakeita ja Mika parka on naarmuilla. Mika on myös saavuttanut saatanallisen rajapyykin matkoillaan.



Kulttuurielämä on edelleen jatkunut varsin vilkkaana. Kodin puheenaihe numero yksi on musiikki. Tähän blogiin Pauliina haluaa kuitenkin kuvan runoillasta, mikrofonin ääressä illan juontajana vanha tuttu Magaba.



Viime viikonloppuna pääsimme myös mosambikinkavereiden Marin ja Lotan kanssa toteuttamaan varsin pitkäaikaista suunnitelmaamme telttaretkestä Malolotjaan. Yhden yön retkellämme ehdimme kohdata paljon pikku haasteita: Mari sai vatsataudin; pelkäsimme puolen yötä salametsästäjäin bodomeita; ja polulla oli vastassa pieni, mutta vihreä mamba.



Maisemat olivat kuitenkin sen arvoiset.





Turismikauden ohella on alkanut myös World AIDS Campaign, jonka tiimoilta pääsee lauantaitöihin sekä todistamaan hurjia tuloeroja.



6 comments:

Anonymous said...

Ja mitähän ovat salametsästäjien bodomit? Kysyy Tietämätön Eläkeläinen

Anonymous said...

Lahjoita Tuomas se ruskea lippiksesi Magaballe, sopii se tuohon päähän niin hyvin. ja kerro terveisiä!
lare

Anonymous said...

Taannoinen verinen teinien telttaretki Bodom -järvellä on kyseessä tuossa kommentissa.

KUNINKAS KOPRA said...

Onko tasta kehittymässä ihan oikea määritelmän mukainen blogi kommentteineen ja kommenttien kommentteineen? Niin sita pitää!

AnoNyymi said...

sitten kun vielä tulisi kysymyksiin virallisia vastauksia blogin pitäjältä

Unknown said...

Tama blogi taitaa olla ja pysya kaukana virallisesta, mutta kylla vain, Bodom-jarven tapahtumiin viitattiin tassa blogissa. Ja hattuasia on arviossa.

Meita eivat omat juttumme juurikaan kiinnosta, joten tietakaatteen rakkaat kommentoijat etta tuherruksenne ovat suuressa arvossa.

t. Ploggari